Kevätjäällä on toinen singlelohkaisu Salomon “Kultainen Lanka” -albumilta.

Kevätjäällä -biisissä seikkaillaan parisuhteen heikoilla jäillä, kuitenkin positiivisen itsereflektion näkökulmasta. ”Tulevalle albumille on tulossa ihmissuhteita käsitteleviä biisejä enemmänkin, ne ovat olleet viime vuosina itselleni aika ajankohtaisia. Uskon, että suuri osa maailman tämän päivän ongelmista juontaa juurensa yksilön kykenemättömyydestä kohdata itseään ja läheisiä ihmisiä ympärillään. On kai luontaista paeta tilanteista jotka ovat epämiellyttäviä, mutta se pakeneminen vaikuttaa laajalti ja kuvastuu huomaamatta moneen elämän osa-alueeseen, eikä lopu ennen kuin pureudutaan omiin käyttäytymismalleihin ja otetaan omista tunnereaktioista vastuu. Kai siinä biisissä jotain sellaista koitan saada sanottua. Onhan se hetkittäin haastavaa myöntää itselleen oma keskeneräisyytensä, mutta tietyllä tavalla se on myös se elämän suurin anti,” pohtii Salomo.

Kappaleen tuotanto, sävellys ja sanoitus ovat kaikki Salomon itsensä käsialaa. Salomon edellisiin tuotoksiin verrattuna niin soundi kuin tekstitkin ovat saaneet reilusti lisää syvyyttä ja sointia.

Klikkaa kauppaan:
iTunes
CdBaby
Amazon mp3

Kappale löytyy myös Spotifysta.

Säv. A. Valontaival
San. A. ValontaivalTuottaja A. Valontaival / Salomo ReggaeInstrumentit:
Jarkka Rissanen, kitara
Inari Ruonamaa, alttosaksofoni
Sara La Mela, taustavokaalitNauhoitus & miksaus: Atte Valontaival @ Ascension Studios, Helsinki
www.salomotuotanto.net

Masterointi: Svante Forsbäck @ Chart Makers, Hki

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

[:]