Perusasioiden äärelle. Tämä aihe on ollut esillä omassa elämässäni niin vahvasti viimeisten parin vuoden aikana, että biisi puhuu puolestaan. Se syntyi hyvin nopeasti, sen jälkeen kun idea oli ehtinyt kypsyä päässäni joitakin kuukausia syksyllä 2012.

Aluski kyselin tähänkin feattaajaa mukaan, mutta kun en ketään sopivaa artistia löytänyt, tein itse siihen vielä toisen säkeen ja nauhoitin sen yli puoli vuotta muun biisin jälkeen. Kokonaisuutena tämä kuvastaa sitä mitä halusin sanoa ja mitä elämässäni on esillä juuri nyt.

Alusta asti oli selvää että kappale olisi levyn päätösraita. Sittemmin päädyin vielä kuvaamaan siitä musiikkivideonkin erään mökkireissun siivittelemänä. Siellä olemisen ja perusasioiden äärellä. Toivottavasti fiilikset niin biisissä kuin viedossakin kuvastuu kuulijoille!

LYRIIKAT

Perusasioiden äärelle
siin on helppo hiljentyy
perusasioiden äärelle
sillä kaikkeen löytyy syy
perusasioiden äärelle
kun mun sielu kaipaa ruokaa
perusasioiden äärelle

Kaukana kaupungin kohinasta
mä kukkulan harjalle kiipeän
sisällä on sähinää ja liikettä
on kalibroitava tää vilske
meditaatio on luonnollinen tila
kun harjulta katselen horisonttiin
tyyntyessä kuulemaan sieluni maisemia
palaa kaipuu kotiin
liian vähän aikaa ollu hiljentyä
liian vähän aikaa olennaisimpiin asioihin
vaan nyt mä sisäisen impulssin poimin
ja toimin sen voimin ja palaan

Olemisen ääreen ja kynttilän valoon
perusasioista elämisen paloon
mielestä kehoon
ja hälinästä hiljaisuuteen
tilaa tyhjyydelle
mä haluun tuntea kaipuun riipivän
enkä sitä turruttaa
turhanpäiväsyyksiin
kun se tekee mulle hyvää
elämän kauneuden saa ilmentymään
kun mieli pääsee hiljentymään

Mun sisäinen ääni huutaa rauhaa
vaan sykkeestä kaupungin en sitä löydä
täällä sielustani tulee köyhä
mun sisäinen lintu tahtoo lentää
vaan ei täällä lentoon se pääse
ei anna tilaa katulamput ja kaupungin äänet

[:]