Blogi Biografia Julkaisut Keikat Pressi Etusivulle  
 

ASKEL KERRALLAAN - Seppä

 
 

Oman onnensa seppä, jo seppä syntyessään... Olen aina tykännyt vääntää ja kääntää sanontoja päälaelleen ja niinhän tässäkin taas kävi. Se oli eräs talvinen aamu 2009 Espoossa kun istuin pianon ääreen ja löysin sieltä kivan sointukulun. Sitä hetken soiteltuani biisinalun tunnelmasta rupesi kumpuamaan jonkinlaista tekstiä. Kirjoitin ja nauhoitin biisin samaisen aamupäivänä muutamassa tunnissa pianolla soitettuihin sointuihin.

Tuon demonauhoituksen vokaalit jäivät sitten elämään ja löytyvät vielä lopullisesta biisistäkin. Sittemmin päälle tuli kehitettyä monenlaista mutta halusin kuitenkin pysyä alkuperäisessä tunnelmassa sekä sävellyksen yksinkertaisuudessa ja näin iso osa noista kokeiluista jäi kuitenkin ulos biisistä. Esim. bassoa biisin koitti soitella The Capital Beat -yhtyeen basisti Tommi Ranta, mutta sekään bassoraita ei sitten mahtunut biisin levyversioon. Halusin tästä jotain yksinkertaista ja saundimaailmaltaan hämärää ja kaunista. Ja siinä mielestäni hyvin onnistuinkin.

Vähän musiikillisesti tämän tyylisellä soitannalla on varmasti tarkoitus jatkaa myös seuraavan albumin tiimoilla!

 
 

1. Meidän maailma
2. Anna meidän tietää
3. Rakkauden varaan
4. Planeettamme toivo
5. Vertaansa vailla
6. Kartta
7. Elämä kantaa ft. Jukka Poika
8. Ota kii
9. Kyyneleet ft. Karo Valontaival
10. Elämän polkuja
11. Seppä
12. Askel kerrallaan
13. Mikä meininki
14. Paholaisen satama
15. Vielä yhden kerran
   

 

 

Copyright Salomo Reggae © 2014. Kaikki oikeudet pidätetään.
Web-toteutus Salomo Tuotanto.