Blogi Biografia Julkaisut Keikat Pressi Etusivulle  
 

ASKEL KERRALLAAN - Vertaansa vailla

 
 

Vertaansa vailla biisi syntyi eräänä maanantaina, olisko ollut kesällä 2008. Muistan päivän olleen maanantai (vietin silloin hiljaisia maanantai päiviä eli en puhunut maanantaisin) sillä sanat ja melodia vain alkoivat soida päässäni enkä voinut puhua! Jonkin aikaa mietin että mitäs nyt tehdään, enkä ollut aiemmin rikkonut silloin jo muutamia vuosia kestänyttä hiljaista maanantaita biisin takia. No päätimpä sitten rikkoa hiljaisuuden ja Vertaansa vailla tuli kirjoitettua muutamassa tunnissa.

Aluksi lauloin biisiä Hit Drop -rytmiin. Biisi oli pitkään pöytälaatikossa, kunnes 2011 vuodenvaihteessa päätin vielä koittaa vääntää siitä jotain duuri painotteisempaa biisiä, jota koin Askel kerrallaan -albumikokonaisuuden kaipaavan. Ska-duuri akselilta hain siinä vähän kaikkea kevään mittaan, kunnes työn ja tuskan jälkeen biisi otti muotonsa.

Kappaleesta kaavailtiin levyä enteilevää single biisiä, mutta loppuenlopuksi valitsimme sinkuksi Sepän.

 
 

1. Meidän maailma
2. Anna meidän tietää
3. Rakkauden varaan
4. Planeettamme toivo
5. Vertaansa vailla
6. Kartta
7. Elämä kantaa ft. Jukka Poika
8. Ota kii
9. Kyyneleet ft. Karo Valontaival
10. Elämän polkuja
11. Seppä
12. Askel kerrallaan
13. Mikä meininki
14. Paholaisen satama
15. Vielä yhden kerran
   

 

 

Copyright Salomo Reggae © 2014. Kaikki oikeudet pidätetään.
Web-toteutus Salomo Tuotanto.